Mainos
Koti Oma tarina Janita Lukkarinen julkaisi yllättävät kuulumisensa - ja uuden kuvan

Janita Lukkarinen julkaisi yllättävät kuulumisensa – ja uuden kuvan

Lymfoomaa sairastava Janita Lukkarinen oli kolme kuukautta sitten tullut leikkauksesta. Hän kertoo olleensa tuolloin aivan hajalla kivusta, pelosta, särystä ja muutoksista kehossaan.

Hän on nyt käynyt sädehoitojaksonsa loppuun, ja viimeisen hoidon päättymisestä on aikaa. Janita ei suoranaisesti paljasta miten hänen kasvaimensa on reagoinut sädehoitoon, mutta ilmeisesti erittäin hyvin:

-En olisi ikinä uskonut, että kehitys voisi olla näinkään suurta näin lyhyessä ajassa. Täytyy vain edelleen rukoilla kuinka armahdettu sitä onkaan Luojan luomana, ylilääkäreiden käsissä.

-Nyt alkaa pää nousta taas hieman harmaasta pilvestä, elin hetken jälleen vaikeassa usvassa, josta ei meinannut olla pois pääsyä, mutta läheisten ihmisten avulla sitä pystyy mihin vain. Olen siunattu, kiitollinen, onnekas, Janita viestittää seuraajilleen.

Viikonloppuna hän kertoo olleensa ulkona, ihmisten ilmoilla, nauttimassa ”Wiskarilan burgerit” ja pitämässä hauskaa Vuoden harmaimpana päivänä.

Kiinnostaako sinua tietää miten voi saada kaikki tuotteet aina ja ehdottomasti sillä halvimmalla hinnalla koko Suomessa? No klikkaa sitten tästä Hintaopas.fi niin tiedät.

1 KOMMENTTI

  1. Mikä tää Janitan tarina on? Hautakivet valikoitu syksyllä, varma kuolema sytojen jälkeen mutta keksitään uusi lääke, sädehoito. Nyt biletetään loistokunnossa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

SUOSITUIMMAT JUTUT

Pirkanmaalla suljettiin koko koulu: Tämä on koronatilanne Suomessa nyt!

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Uudet koronatapaukset ovat: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kaksi tapausta. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä yksi tapaus, joka liittyy aikaisemmin Suomessa todettuun tapaukseen. ...

Ja arvonta on suoritettu – voittaja ratkaistu

Nyt oli jaossa Paola Suhosen suunnittelema kiva design-heijastin - bambi aiheeltaan. Ja kukas sellaisen itselleen saakaan? Paljon onnea: EIJA ÄMTÖ Poista 1-3 luomea nopeasti ja turvallisesti radioaaltoveitsellä lääkärin...

Suomessa jo 19 koronatartuntaa

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Kaksi tapausta on löydetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ja kaksi tapausta Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä. Sairaanhoitopiirit ja paikalliset terveydenhuollon viranomaiset...

Janita Lukkarisen ystävä törmäsi järkyttävään viestiin – voiko tämä olla totta!

Janita Lukkarinen antoi nuoren aikuisen syövälle kasvot. Hän on kirjoittanut elämäntilanteestaan ahkerasti someen jo parin vuoden ajan. Nyt Janita on ollut saattohoidossa, Terhokodissa parisen...

VIIMEISIMMÄT KOMMENTIT