Mainos
Koti Oma tarina Janita Lukkarisen sokkikäänne: syöpä on levinnyt - avautui Seiskan haastattelussa

Janita Lukkarisen sokkikäänne: syöpä on levinnyt – avautui Seiskan haastattelussa

Lymfoomaa sairastava Janita Lukkarinen kertoo syöpänsä levinneen alustavien tietojen mukaan lisämunuaisiin.

-Olen hävinnyt syövälle, hän kertoo Seiska-lehden haastattelussa.

Hän pelkää viettävänsä viimeistä jouluaan.

26-vuotias Janita Lukkarinen kertoo voittaneensa syövän jo kaksi kertaa. Mutta nyt hän on jälleen sairastunut. Hän kertoo Seiskassa että syöpää on nyt lisämunuaisten päällä. Janita joutuu jälleen kuluttavaan hoitojaksoon. Hän sanoo lehdessä, ettei enää jaksa uskoa parantumiseen. Häntä on hoidettu systostaatein, leikkaamalla ja sädehoidolla.

Nainen toteaa lehdessä, että kuolemanpelko on väistynyt. Hän hyväksyy kohtalonsa.

-En kuitenkaan haluaisi tuottaa isälle pettymystä kuolemalla, hän sanoo. Joulun hän viettää läheistensä kanssa.

4 KOMMENTIT

  1. Kiitos, että annat sairaudelle kauniit kasvosi..
    Toivon sinulle ja läheisille voimia.
    Viettäkää paras mahdollinen joulu.

  2. Toivon sydämmeni pohjasta kaikkea hyvää sinulle Janita ja läheisillesi. Vaikka tuntuu ja näyttää pahalta, ei saa luovuttaa. Tsemppiä ja voimia uuteen vuoteen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

SUOSITUIMMAT JUTUT

Pirkanmaalla suljettiin koko koulu: Tämä on koronatilanne Suomessa nyt!

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Uudet koronatapaukset ovat: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kaksi tapausta. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä yksi tapaus, joka liittyy aikaisemmin Suomessa todettuun tapaukseen. ...

Ja arvonta on suoritettu – voittaja ratkaistu

Nyt oli jaossa Paola Suhosen suunnittelema kiva design-heijastin - bambi aiheeltaan. Ja kukas sellaisen itselleen saakaan? Paljon onnea: EIJA ÄMTÖ Poista 1-3 luomea nopeasti ja turvallisesti radioaaltoveitsellä lääkärin...

Suomessa jo 19 koronatartuntaa

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Kaksi tapausta on löydetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ja kaksi tapausta Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä. Sairaanhoitopiirit ja paikalliset terveydenhuollon viranomaiset...

Janita Lukkarisen ystävä törmäsi järkyttävään viestiin – voiko tämä olla totta!

Janita Lukkarinen antoi nuoren aikuisen syövälle kasvot. Hän on kirjoittanut elämäntilanteestaan ahkerasti someen jo parin vuoden ajan. Nyt Janita on ollut saattohoidossa, Terhokodissa parisen...

VIIMEISIMMÄT KOMMENTIT