Mainos
Koti Uutiset Laulaja Harri Marstio sairasti syöpää - kuoli iltapäivällä auto-onnettomuudessa

Laulaja Harri Marstio sairasti syöpää – kuoli iltapäivällä auto-onnettomuudessa

Pitkän linjan muusikko ja laulaja Harri Marstio on kuollut 62-vuotiaana.

Hän menehtyi tänään auto-onnettomuudessa kahden jälkeen iltapäivällä Voikkaan sillalla Kuusankoskella. Kolari tapahtui, kun kaksi autoa törmäsi toisiinsa. Autoissa oli yhteensä kolme henkilöä. Marstio oli ainoa kolarissa kuollut.

Marstio sairasti imusolmukesyöpää, joka oli ottanut miehen kurimukseensa jo kolmannen kerran. Hän kertoi elämästään marraskuussa Hymy-lehden haastattelussa, jossa totesi selviävänsä kyllä syöpänsä kanssa, mutta ei Kelan.

Kela ei hyväksynyt syövän takia taloudellisestikin kärsivän Marstion asuntoa asumistuen piiriin. Syynä oli se, että asunto oli alunperin tarkoitettu toimistotilaksi.

-Ei pienintäkään joustoa, ei pienintäkään inhimillisyyttä. Mun pitäis tässä kunnossa muuttaa johonkin Kelalle sopivaan asuntoon. Tässä kunnossa en pysty mitään muuttoja miettimään, Marstio totesi jutussa.

Hän valitteli sairauden vuoksi kulujensa kolminkertaistuneen.

Marstio esiintyi soolouransa lisäksi useissa yhtyeissä, muun muassa Harri Marstio ja Maanantai, Kultakurkut, Harri Marstio Duo, Pedro’s Heavy Gentlemen ja Harri Marstio Band. Marstiota jäivät kaipaamaan 18- ja 29-vuotiaat lapset.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

SUOSITUIMMAT JUTUT

Pirkanmaalla suljettiin koko koulu: Tämä on koronatilanne Suomessa nyt!

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Uudet koronatapaukset ovat: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kaksi tapausta. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä yksi tapaus, joka liittyy aikaisemmin Suomessa todettuun tapaukseen. ...

Ja arvonta on suoritettu – voittaja ratkaistu

Nyt oli jaossa Paola Suhosen suunnittelema kiva design-heijastin - bambi aiheeltaan. Ja kukas sellaisen itselleen saakaan? Paljon onnea: EIJA ÄMTÖ Poista 1-3 luomea nopeasti ja turvallisesti radioaaltoveitsellä lääkärin...

Suomessa jo 19 koronatartuntaa

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Kaksi tapausta on löydetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ja kaksi tapausta Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä. Sairaanhoitopiirit ja paikalliset terveydenhuollon viranomaiset...

Janita Lukkarisen ystävä törmäsi järkyttävään viestiin – voiko tämä olla totta!

Janita Lukkarinen antoi nuoren aikuisen syövälle kasvot. Hän on kirjoittanut elämäntilanteestaan ahkerasti someen jo parin vuoden ajan. Nyt Janita on ollut saattohoidossa, Terhokodissa parisen...

VIIMEISIMMÄT KOMMENTIT