Lymfoomaa sairastavalla Janita Lukkarisella on elinaikaa muutamia kuukausia, ovat lääkärit viimein kertoneet Janitalle. Asia käy ilmi myös MTV Uutisten jutusta.
Syöpäkasvainta oli aiemmin sydämen päällä. Nyt se on levinnyt lisämunuaisiin ja vatsalaukkuun.
-Minua on sädetetty, leikattu ja kaikki voitava tehty, mitä Suomessa voidaan tehdä. Aina se syöpä puskee takaisin, Janita toteaa Maikkarille.
Hän kertoo jutussa myös, että lääkärit ovat määränneet, ettei häntä elvytetä tiukan paikan tullen. Tämä on ollut varsinkin hänen Jaana-äidilleen niin rankka sokki, että hän pyörtyi ja joutui päivystykseen.
Janita avautuu omalla sivullaan siitä miltä tuntuu, kun monet tuntuvat epäilevän onko hänellä sairautta laisinkaan. Syyksi riittää että hän ”ei näytä syöpäsairaalta”.
-Sain tänään saattohoitokotipaikan. Mutta hei epäilijät, sinne ei noin vain mennä kuolemaan. Eilen mun viereisessä huoneessa oli mies, joka ei todellakaan näyttänyt siltä, että hänen aikansa olisi ollut vielä. Kas kummaa kaksi todella prameasti vaatettautunutta miestä vei tämän viereisessä huoneessa olevan miehen mustassa peitteessä pois, Janita kirjoittaa.
-Nyt pääsen ottamaan lapseni syliin Jumalan kotiin, joka siellä jo odottaa, Janelle Julia Isadora, Janita jatkaa.
Janita Lukkarisen avoin tilitys sosiaalisessa mediassa puolitoista vuotta jatkuneesta syöpätaistelustaan on jakanut kansalaisia. Joidenkin mielestä sairaudesta kertominen ei ole ollut hyvä asia, ja joidenkin mielestä hän antaa kasvot syövän sairastamiselle aivan uudella tapaa.
Janitaa odottaa ihana koti Taivaan Isän luona! Saa astua helmiportista pyhään kaupunkiin ja nähdä sädehtivät muurit. Keskellä kaupunkia virtaa lasinen kristallivirta, mahtavaa musiikkia jollaista ei kuule maan päällä, tuhansien kukkien tuoksua. Vastassa on edellä menneet rakkaat ja saa kohdata Vapahtajan! Tällaista ovat kertoneen, jotka ovat saaneet armon vilkaista tulevaan! Siellä me kerran tapaamme!
On niin surullista lukea sinun kommentteja.Olet vielä nuori ja elämää pitäisi olla elettävänä vielä pitkään ????voima haleja sinulle
Jeesus on kanssasi koko matkan. Hänelle kuolemakin on vain unta, Hän on kuoleman voittaja.
Jotka Häneen uskovat, eivät koskaan kuole.
Hän myös herättää viimeisenä päivänä.
Hän voi myös parantaa, jos se on Hänen tahtonsa. Luota Häneen kävi miten kävi, Hän tietää mikä on ikuiseksi parhaaksi ja milloin ihmisen päivät ovat täynnä maanpäällä. Hän on tulossa pian takaisin ja hakee omat kotiin. Kuolleet hänen omansa lähtevät yhtäaikaa elossaolevien Häneen uskovien kanssa. Jeesus antaa rauhan suloisen, turvaamme Häneen. Siunausta sinulle ja läheisillesi. ?❤️✨?
Siunausta ja voimia Sinulle .. Taivaan Isän huolenpitoon luotamme ! Rukoillaan ..
Rukoilen puolestasi Janita.Sinä tiedät että et ole yksin:Jeesus kulkee vierelläsi.
Isä,auta Janitaa,nyt vain Sinä voit auttaa ja parantaa.
Voimia sinulle Janita??