Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa.
Uudet koronatapaukset ovat:
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kaksi tapausta.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä yksi tapaus, joka liittyy aikaisemmin Suomessa todettuun tapaukseen.
...
Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa.
Kaksi tapausta on löydetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ja kaksi tapausta Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä.
Sairaanhoitopiirit ja paikalliset terveydenhuollon viranomaiset...
Uusi koronavirus tarttuu ihmisestä toiseen pääasiallisesti pisaratartuntana lähikontaktissa, esimerkiksi yskiessä ja aivastaessa.
Uuden koronaviruksen leviämistä tehokkaasti pintojen välityksellä ei ole toistaiseksi havaittu. Pintojen osuutta viruksen...
Italiassa on Euroopan huolestuttavin koronavirustilanne.
Tuoreiden tietojen mukaan koronavirukseen on tähän mennessä menehtynyt jo 79 ihmistä ja 2 500 on saanut tartunnan.
Suurin osa kuolemantapauksista on...
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä perjantaina diagnosoidun koronaviruspotilaan lähipiiriin kuuluvilla kahdella henkilöllä on todettu myös koronavirustartunta.
Toinen heistä on kouluikäinen lapsi, toinen eläkeikäinen mies.
Kumpikin tartunnan...
Maailman tiedeyhteisöissä kehitellään paraikaa kuumeisesti rokotesuojaa koronavirusta vastaan. Israel ilmoittaa kehittäneensä rokotteen. Sen pitäisi olla saatavilla jo parin viikon sisällä.
Israelin tiede- ja teknologiaministeri Ofir...
HUSissa on varmistunut tänään 28.2.2020 toinen koronavirustartunta (COVID-19). Tartunnan saanut on työikäinen suomalainen nainen.
Tartunnan saanut henkilö palasi eilisen näytteenoton jälkeen kotiin. Hänet on ohjeistettu...
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on julkaissut viisi faktaa uudesta koronaviruksesta.
On todennäköistä, että uusi koronavirus on alun perin lähtöisin eläimestä ihmiseen tapahtuneesta yksittäisestä tartunnasta,...
Ensimmäisellä suomalaisella henkilöllä on todettu koronavirus.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin mukaan tartunta on työikäisellä suomalaisella naisella, joka palasi Suomeen Italiasta, Milanosta.
Nainen voi Husin mukaan...
Mikkelissä ja Jyväskylässä tutkitaan paraikaa koronavirusepäilyjä. Asiasta uutisoivat useat lähteet, muiden muassa Yle.
Mikkelin koronavirusepäily tuli Etelä-Savon sairaanhoitopiirin eli Essoten tietoon tänään muutamia tunteja sitten....
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on päivittänyt koronavirustilannetta.
Koronavirusepidemian tilanne on muuttunut viime päivinä ja tartuntariski on suurentunut Manner-Kiinan lisäksi Iranissa, Etelä-Koreassa sekä Italian Veneton,...
Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut Kiinan Wuhanista löytyneen uuden koronaviruksen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi (Public Health Emergency of International Concern, PHEIC).
Julistuksen myötä WHO voi antaa tilannetta...
Verkossa on ollut epätietoisuutta siitä voiko koronavirus tarttua vaikkapa Kiinasta tulleen paketin myötä.
Tämänhetkisen tiedon mukaan Kiinasta epidemia-alueelta tuotujen tai esimerkiksi postitse lähetettyjen tavaroiden ja...
Koronaviruksen kantaja on löytynyt Suomesta.
Matkailijalla on todettu Wuhan-koronavirustartunta Lapin keskussairaalassa. Hän on tällä hetkellä eristyksessä. Matkailija on kotoisin Kiinan Wuhanista. Kyseessä on ensimmäinen varmistettu...
Kahdella Kiinan Wuhanista Suomeen tulleella matkailijalla ei ole koronavirustartuntaa. Näytteet on tutkittu perjantaina THL:n eli Terveyden ja hyvinvoinnin laboratoriossa.
Suomessa terveydenhuollolla ja laboratorioilla on toimintamallit...
Matkailuun Kiinassa tai Aasiassa ei liity merkittävää riskiä saada Wuhan-koronaviruksen tartunta. Sen sijaan Wuhanin kaupungin alueella matkustamiseen voi liittyä Wuhan-koronavirustartunnan riski.
Näitä suosituksia on hyvä...
Kiinan Wuhanissa on tähän mennessä todettu yli 200 henkilöllä hengitystieinfektio, jonka aiheuttajaksi Kiinan viranomaiset ovat tunnistaneet uuden koronaviruksen (nCoV).
Tämän lisäksi Pekingissä ja Guangdongissa sekä...
Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa.
Uudet koronatapaukset ovat:
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kaksi tapausta.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä yksi tapaus, joka liittyy aikaisemmin Suomessa todettuun tapaukseen.
...
Nyt oli jaossa Paola Suhosen suunnittelema kiva design-heijastin - bambi aiheeltaan.
Ja kukas sellaisen itselleen saakaan?
Paljon onnea:
EIJA ÄMTÖ
Poista 1-3 luomea nopeasti ja turvallisesti radioaaltoveitsellä lääkärin...
Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa.
Kaksi tapausta on löydetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ja kaksi tapausta Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä.
Sairaanhoitopiirit ja paikalliset terveydenhuollon viranomaiset...
Janita Lukkarinen antoi nuoren aikuisen syövälle kasvot. Hän on kirjoittanut elämäntilanteestaan ahkerasti someen jo parin vuoden ajan. Nyt Janita on ollut saattohoidossa, Terhokodissa parisen...