Mainos
Koti Oma tarina Janita Lukkarinen kärsii kovista kivuista - kotiloma peruuntui

Janita Lukkarinen kärsii kovista kivuista – kotiloma peruuntui

Syöpää sairastava Janita Lukkarinen on kertonut kuulumisistaan julkisuuteen lähes kuukauden tauon jälkeen. Hän on julkaissut myös tuoreen kuvan itsestään.

Janitan Instagram-kuvassa viitataan karkauspäivään eli 29. helmikuuta. Janita kuvaa, että hänen elämässään jokainen päivä on nykyään ekstraa ja jatkoaikaa.

Kivut ovat läsnä joka päivä.

-Vatsa oireilee, siis se syöpä tekee niin järkyttäviä kipuja välillä että luulen kuolevani. Hoitohenkilökunta onneksi on vain napin painalluksen päässä. Mulla on se ranneke onneksi. Pari kertaa on kyllä ollut paha paikka, enkä ole pystynyt painamaan edes kellosta, mutta Luojalle kiitos en ole silloin ollut yksin ja joku muu on painanut seinässä olevaa nappia, Janita kirjoittaa someen.

Aamulla hän kertoo heränneensä taas itkien, kun joka paikkaan sattui.

-Tulehdusarvot eli crp taas 300, mutta hyvä uutinen oli se, että hemoglobiini on pysynyt hieman yli sadassa. Mulla menee laajakirjoinen antibioottikuuri nyt, ja se tulee kolmesti päivässä.

Janita kertoo kotiloman saattohoitokodista peruuntuneen tilanteen takia, mutta hän kertoo olevansa tyytyväinen siitäkin huolimatta.

-Pääsen rauhassa kirjoittamaan mun blogia.

Janita Lukkarinen on ollut saattohoitoon erikoistuneessa Terhokodissa nyt kaksi kuukautta.

Janitan tuore kuva:

Poista 1-3 luomea nopeasti ja turvallisesti radioaaltoveitsellä lääkärin tekemänä. Varaa aika Medical Clinic Luxista.

1 KOMMENTTI

  1. Woimia Janita Jumala sanoo viimeisen sanan ei Ihminen.Rukoilen voimia kivun lievennystä … jokainen lähtee Ajallaan ja tavallaan.kiusaajilla on itsellä huono olla eikä ns omaa Elämää sisältöä Älä välitä paha saa palkkansa aina .Sinä olet vahva Kaunis Nainen Siunausta Taivaassa ei murheita kipuja kiusaajia tunneta ????

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

SUOSITUIMMAT JUTUT

Pirkanmaalla suljettiin koko koulu: Tämä on koronatilanne Suomessa nyt!

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Uudet koronatapaukset ovat: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kaksi tapausta. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä yksi tapaus, joka liittyy aikaisemmin Suomessa todettuun tapaukseen. ...

Ja arvonta on suoritettu – voittaja ratkaistu

Nyt oli jaossa Paola Suhosen suunnittelema kiva design-heijastin - bambi aiheeltaan. Ja kukas sellaisen itselleen saakaan? Paljon onnea: EIJA ÄMTÖ Poista 1-3 luomea nopeasti ja turvallisesti radioaaltoveitsellä lääkärin...

Suomessa jo 19 koronatartuntaa

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Kaksi tapausta on löydetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ja kaksi tapausta Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä. Sairaanhoitopiirit ja paikalliset terveydenhuollon viranomaiset...

Janita Lukkarisen ystävä törmäsi järkyttävään viestiin – voiko tämä olla totta!

Janita Lukkarinen antoi nuoren aikuisen syövälle kasvot. Hän on kirjoittanut elämäntilanteestaan ahkerasti someen jo parin vuoden ajan. Nyt Janita on ollut saattohoidossa, Terhokodissa parisen...

VIIMEISIMMÄT KOMMENTIT