Mainos
Koti Uutiset Näin mielenterveystyössä voidaan saavuttaa huikeat säästöt ja paremmat tulokset!

Näin mielenterveystyössä voidaan saavuttaa huikeat säästöt ja paremmat tulokset!

Aikainen puuttuminen mielenterveysongelmiin maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin, sanoo London School of Economicsin professori Martin Knapp. Hän on tutkinut laajasti mielenterveystyön kustannusvaikutuksia.

Knapp on kiinnittänyt huomiota siihen, että monissa maissa työttömyystilanteen parantuessa itsemurhien lukumäärä laskee. Vastaavasti työttömyyden kasvaessa itsemurhien määrä nousee.

Hänen laskelmiensa mukaan oikein ja riittävän aikaisin tehdyt mielenterveyttä tukevat toimenpiteet voidaan mitata miljoonissa euroissa.

-Taloudelliset paineet, kuten Eurooppaa useamman vuoden painanut talouslama, voivat aiheuttaa tai pahentaa mielenterveysongelmia, professori Martin Knapp sanoo.

-Mielenterveysongelmilla on laajoja taloudellisia vaikutuksia. Ne vähentävät tuottavuutta ja lisäävät terveyspalvelujen tarvetta, joissakin tapauksissa asumiseen liittyviä erityisolosuhteita, työllistymisvaikeuksia ja joissakin tapauksissa rikosoikeudellisia seurauksia.

Knappin mukaan vertaistukeen sijoitettu punta tuottaa noin viiden punnan säästöt, kun koulutettujen kokemusasiantuntijoiden ansiosta voidaan vähentää psykiatrista sairaalahoitoa.

Psykooseissa aikaisen puuttumisen taloudelliset vaikutukset ovat vielä tätäkin suuremmat. Yhden sijoitetun punnan ansiosta voidaan kymmenen vuoden aikana saavuttaa jopa 15 punnan säästöt, eli raha tulee kymmenessä vuodessa 15-kertaisena takaisin.

-Hallituksen ja yhteiskunnan tulisi käyttää käytössä olevia resursseja järkevästi. Se tarkoittaa resurssien tehokasta käyttöä niin, että saadaan parhaat mahdolliset tulokset, Martin Knapp painottaa.

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

SUOSITUIMMAT JUTUT

Pirkanmaalla suljettiin koko koulu: Tämä on koronatilanne Suomessa nyt!

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Uudet koronatapaukset ovat: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kaksi tapausta. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä yksi tapaus, joka liittyy aikaisemmin Suomessa todettuun tapaukseen. ...

Ja arvonta on suoritettu – voittaja ratkaistu

Nyt oli jaossa Paola Suhosen suunnittelema kiva design-heijastin - bambi aiheeltaan. Ja kukas sellaisen itselleen saakaan? Paljon onnea: EIJA ÄMTÖ Poista 1-3 luomea nopeasti ja turvallisesti radioaaltoveitsellä lääkärin...

Suomessa jo 19 koronatartuntaa

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Kaksi tapausta on löydetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ja kaksi tapausta Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä. Sairaanhoitopiirit ja paikalliset terveydenhuollon viranomaiset...

Janita Lukkarisen ystävä törmäsi järkyttävään viestiin – voiko tämä olla totta!

Janita Lukkarinen antoi nuoren aikuisen syövälle kasvot. Hän on kirjoittanut elämäntilanteestaan ahkerasti someen jo parin vuoden ajan. Nyt Janita on ollut saattohoidossa, Terhokodissa parisen...

VIIMEISIMMÄT KOMMENTIT