Mainos
Koti Uutiset Suomalainen päihdetutkimus käynnistyi

Suomalainen päihdetutkimus käynnistyi

Suomalaisen väestön huumeiden käytöstä ja huumeasenteista kerätään syksyn aikana uutta tutkimustietoa: kyselylomakkeet on lähetetty kaikille Päihdetutkimuksen vastaajille.

Huumekeskustelu on käynyt Suomessa vilkkaana viime vuosina. Keskustelua ovat herättäneet esimerkiksi huumeiden käytön rangaistavuus, kannabiksen laillistaminen ja lääkekannabiksen saatavuus, huumeiden käyttöhuoneet sekä huumekuolemat ja niihin liittyen erityisesti Pohjois-Amerikan opioidikriisi. Kysely tuo tietoa suomalaisten mielipiteistä huumekysymyksiin.

Päihdetutkimus on ainoa kotimainen väestökysely, jossa tutkitaan suomalaista huumetilannetta. Tutkimukseen on poimittu Tilastokeskuksen Suomen väestöä koskevasta tietokannasta satunnaisesti 7 000 iältään 15–69-vuotiasta henkilöä, jotka vastaavat kyselyyn nimettöminä.

Päihdetutkimuksilla on selvitetty huumeiden ja muiden päihteiden käyttöä sekä huumemielipiteitä ja -asenteita Suomen aikuisväestön keskuudessa vuodesta 1992 alkaen. Vuodesta 2010 lähtien mukana on ollut myös kysymyksiä dopingaineiden käytöstä. Nyt kerätään tutkimuksen kahdeksas aineisto. Tutkimustiedolla on keskeinen rooli niin huumekysymyksen kansallisessa seurannassa kuin eurooppalaisessa vertailussakin.

1 KOMMENTTI

  1. Poliisit ei ota kantaa huumeitten myyntiin, vaikka tietävät kuka myy! Onko kyseessä pelko vai joku kanssakäyminen? Näin varsinais-suomessa!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

SUOSITUIMMAT JUTUT

Pirkanmaalla suljettiin koko koulu: Tämä on koronatilanne Suomessa nyt!

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Uudet koronatapaukset ovat: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kaksi tapausta. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä yksi tapaus, joka liittyy aikaisemmin Suomessa todettuun tapaukseen. ...

Ja arvonta on suoritettu – voittaja ratkaistu

Nyt oli jaossa Paola Suhosen suunnittelema kiva design-heijastin - bambi aiheeltaan. Ja kukas sellaisen itselleen saakaan? Paljon onnea: EIJA ÄMTÖ Poista 1-3 luomea nopeasti ja turvallisesti radioaaltoveitsellä lääkärin...

Suomessa jo 19 koronatartuntaa

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Kaksi tapausta on löydetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ja kaksi tapausta Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä. Sairaanhoitopiirit ja paikalliset terveydenhuollon viranomaiset...

Janita Lukkarisen ystävä törmäsi järkyttävään viestiin – voiko tämä olla totta!

Janita Lukkarinen antoi nuoren aikuisen syövälle kasvot. Hän on kirjoittanut elämäntilanteestaan ahkerasti someen jo parin vuoden ajan. Nyt Janita on ollut saattohoidossa, Terhokodissa parisen...

VIIMEISIMMÄT KOMMENTIT